Sachsenhausenista Ruotsiin

Tänään olen taas viettänyt aikaa Sachsenhausenista selvinneiden sankareiden kanssa. Yhdeltä heistä kuulin kiinnostavan jutun, joka ei sinänsä liity tutkimukseeni mitenkään, mutta kirjoitanpa sen tänne.

Sachsenhausenissa ollessaan Karel oli tutustunut saksalaiseen poliittiseen vankiin, joka oli yhtäkkiä vapautettu. Tämä johtui siitä, että ko. vanki oli palvellut laivastossa, ja kolmannella valtakunnalla oli vähän jo pulaa merisotilaista. Vanki oli antanut Karelille osoitteensa, jonka tämä oli onnistunut säilyttämään vapauduttuaankin. Alkoi kirjeenvaihto, joka jatkui siten, että entinen vanki, sittemmin merisotilas oli onnistunut keplottelemaan itsensä Ruotsiin ja pysymään siellä sodan loppuun asti.

Sittemmin hän oli hakeutunut ruotsalaiseen kauppalaivastoon töihin ja seilannut maailman merillä. Kirjeenvaihto katkesi jossakin vaiheessa, koska meriltä oli sen verran hankala kirjoittaa, mutta miehen tytär kirjoitteli Karelille vielä jonkin aikaa. Ruotsiin tuo perhe sitten kotiutui ilmeisesti lopullisesti.

Enpä voi  taaskaan muuuta kuin ihmetellä, miten toinen maailmansota on ihmisiä heitellyt.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miksi tsekkinaiset pakenevat pääsiäisenä?

Tapaturman sattuessa Faustin taloon

Novellini