Kivien kääntelyä kansallisarkistossa

Kun tieto on pieninä palasina maailmalla, niin se on vain hyväksyttävä, ettei kaikkien kivien alta löydy aarteita. Tänään niitä ei löytynyt kansallisarkistosta. Olin saanut vihjeen, että Adolf Burgerin, kuuluisan Sachsenhausenissa tapahtuneeen rahanväärennösoperation keskushahmon henkilökohtaiset paperit on kansallisarkistossa. Herra itse on elossa ja asuu tässä samaisessa kaupungissa, mutta on jo niin vanha, ettei henkilökohtainen haastattelu onnistuisi.

 Hyvä sentään, että paperit on tallennettu. Huomaa, että kyseessä on painaja, oli niin siistit ja hyvälaatuiset dokumentit, että harvemmin näkee. Ilmeisesti Burger oli huolellisesti kerännyt itsestänsä  tehtyjä tekstejä ja pistänyt kansioihin. Nyt nuo leikkeet ovat arkistokoteloissa. Valokuvat oli tallennettu niin, että kirjekuoreen oli liimattu itse kuva, kuoressa sisällä taas oli negatiivi. Olisipa tosiaankin aina näin selkeää!


No, hakemaani henkilöä ei aineistosta löytynyt. Pari keskitysleirikirjettä kuitenkin, joista otin kopiot. Että ihan tyhjin käsin en lähteneyt. Harmillista, sillä olen kuullut Burgerin tunteneen useitakin tšekkiopiskeljoita, jotka olivat vangittuina Sachsenhausenissa. No, tulipa tämäkin johtolanka seurattua. Lohduttaudun myös sillä, että jos joskus tarvitsen Burgerista tietoa, nyt tiedän suurin piirtein, mitä kansallisarkistossa hänestä on.

Tänään oli sateinen päivä. Bussissa matkalla arkistokeskukseen huomasin tällaisen viritelmän. Ilmeisesti tällä mopataan liikoja vesiä ja putsaillaan kuraa pois. Siisteyskulttuuri on täällä paikoitellen aivan omassa sarjassaan.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miksi tsekkinaiset pakenevat pääsiäisenä?

Tapaturman sattuessa Faustin taloon

Novellini