lauantai 29. syyskuuta 2012

Václav Havel Airpor

T puuttuu kuulemma vielä Prahan uudelleennimetyn lentokentän kyltistä. Ehkä se ennättää Havelin syntymäpäiväksi valmiiksi, siis ensi viikolle, eli 5:nneksi lokakuuta - ensi viikolle siis.

Ymmärrän ihmisiä, jotka kritisoivat lentokentän nimen muuttamista. Moni tšekki tuntuu kokevan, että Havel oli liian idealisti "politiikattoman politiikkansa" kanssa, eikä hän eliittisuvun jälkeläisenä aidosti ymmärtänyt tavallista kansaa. Kritiikillä on varmasti paikkansa, silti minusta on vain hienoa, että joskus edes maailmassa kirjailijasta voi tulla presidentti. Usein lentokenttiä nimetään joidenkin turhien poliitikkojen mukaan, joten ehkä Havelille omistetun kentän voisi ajatella symboloivan hänen kirjallisia ajatuksiaan, jotka ainakin saivat siivet.

Alla vielä kuva ajankohtaisesta aiheesta. Arvioidaan jopa, että puolet Tšekissä myydystä alkoholista olisi laitonta. Tiedä häntä sitten...

Kuva: Katarina Repková

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Pitkä juoksu

Luinpa tuossa luppoaikojeni kuluksi Jean Echenozin kirjan nimeltä Pitkä juoksu. Se kertoo tšekkiläisestä juoksijalegendasta, Emil Zátopekista. Kyseessä on kaiketi lajityypiltään pienoisromaani (137 sivua), suomentaja on Erkki Jukarainen.

Kirja kertoo varsin tiiviissä tahdissa ajanjakson, joka alkaa siitä, siitä kuin saksalaiset saapuvat Määriin ja päättyy vuoden 1968 jälkiselvittelyihin. Itselleni kirjassa ei ole mitään niin erityisen uutta, lukiessani vain nyökyttelin, että joo, näinhän se homma tietysti meni. Esimerkiksi se, miten sosialistisella lehdistöllä oli tapana vääristellä Zátopekin puheita länsimaista, mikä aiheutti mm. sitä, että viisumin saaminen ko. maihin vaikeutui. Toisaalta myös oma rakas sosialistinen kotimaa hankaloitti ulkomaanmatkailua, joten siinä kaiken välissä taiteilu ja samalla ennätystehtailu ei lienee ollut helpoimpia tehtäviä.

Ehkä koskettavin juttu oli kirjassa aivan lopussa, kun Zátopek Prahan kevättä puolustettuaan halutaan teilata aivan maan rakoon. Hän päätyy roskakuskiksi, jotta hän saisi entisenä everstinä tosiaan nähdä nykyisen asemansa yhteiskunnassa. Roskakuskina häntä ei kuitenkaan voida pitää, sillä aina kun Zátopek tulee säiliöitä tyhjentämään, asukkaat saapuvat kadulle hurraamaan ja taputtamaan käsiään legendalle. Rakkaus ja aito ihailu vetävät sittenkin aina pidemmän korren. Lopulta Zátopek laitetaan jonnekin urheilumuseon arkistoon, neljän seinän sisälle, jottei kansa pääsisi enää hurraamaan - ainakaan työaikana.

Suosittelen tätä romaania jokaiselle, jota lähihistorian ja erityisesti kylmän sodan aikaiset tapahtumat kiinnostavat. Myös kommunistihallinnon logiikka tuodaan esille kirjailijan lakonisen tyylin kautta varsin tiiviissä ja helposti vastaanotettavassa paketissa. Kirja ei osoittele eikä kauhistele, se vain toteaa, välillä ehkä turhankin minimalistisesti. Niin, ja varsinkin jos Tšekkoslovakian kylmän sodan aikainen historia kiinnostaa, tämä romaani on aivan ehdottomasti luettava.