torstai 2. elokuuta 2012

Helsingistä kielen oppimisen apua sekä Bruce


Tapanani on jokaisessa kirjakaupassa katsastaa tšekkivalikoima. Helsingin Akateemisesta löytyi tällainen, pakkohan se oli ostaa. Kirja opettaa mm., että yksi mahdollinen  idiootta merkitsevä sana  on zmrd. Mihin niitä vokaaleja tarvitaan? Teoksesta voi oppia muutakin kuin voimasanoja ja räävittömyyksiä, esimerkiksi populaarikulttuurin kieltä ja baarisanastoa. Elokuva-osioista selviää esimerkiksi, että lännenfilmi on tšekiksi kovbojka. Kirjoittaja Martin Blaha on opiskellut kieliä Kaarlen yliopistossa, asuu nykyään San Franciscossa.

Helsinkiin minut vei Bruce Springsteenin konsertti. Ehkä odotin vähän liikoja - epäreilustikin, mutta konsertti oli lievä pettymys. Melkein tunnin viivästys aloituksessa vei fiilistä, samoin Springsteenin sinänsä ihan mukava yllätys lämmitellä itse yleisöä soitamalla vähän akustisesti noin tuntia ennen virallista aloitusta. Ymmärrän, että se oli mukava ele uskollisille faneille, mutta sellaisille kuten minä, jotka tulivat paikalle vasta puoli seitsemän korvilla, oli tylsä huomata missanneensa lämmittelyn.

Hesarissa väitetään, että tämä olisi ollut yksi antoisimmista ja tunnelmaltaan lämpimimmistä konserteista suomalaisessa keikkahistoriassa. Täytyy sanoa, että tunnelma oli lämmin, siitä pidin kovasti. En myöskään hirveän paljon pitkästynyt, onhan kyseessä maailmanluokan tähti, jonka esiintyminen imee väkisinkin mukanaan. Silti joskus mietin, millaisessa maailmassa kriitikot elävät, jos eivät lainkaan huomanneet, että tosifaneja lukuunottamatta suurin osa yleisöstä pääsi kunnolla mukaan vain hetkittäin.

Myös soundi puuroutui valitettavasti niin pahasti, että lahjakkaat bändiläiset eivät saaneet osuuttaan kuuluviin kuin hetkittäin. Se harmitti, sillä olisin halunnut kuulla heidän loistavaa musisointiaan. Mitä näihin Hesarinkin viittaamiin "rock-saarnoihin" tulee, niin ne saisi Springsteen jättää ihan kokonaan pois. Hänen vahvuutensa ovat laulujen lyriikat, joten on äärimmäisen tuskallista kuunnella sitä, kun megastara selittää, mitä aikoo kohta laulaa. Maksimissaan kahden virkkeen spiikit väliin, ja se olisi siinä! Olisin myös toivonut Springsteenin laulavan Riverin, sitä olisivat toivelappujen perusteella monet muutkin halunneet.

Ehkä siinä vaiheessa kun ihmisellä on tarpeeksi paljon nimeä ja meriittiä, hän helposti sokeutuu ja kuvittelee, että kaikki mitä hän suustaan päästää on suurin piirtein maailmaa muuttavaa ja uutta luova viisautta. Harvalla meistä tavallisistakaan tallaajista lienee sellaista nöyryyttä, että osaisimme suhteuttaa tuotostemme merkityksen ympäröivään maailmaan- olivatpa ne tuotokset sitten kirjallisia, taiteellisia tai vaikkapa tieteellisiä.

Tšekin kielen nyt niin rohkea slangisanakirja on muutaman vuoden päästä, kun kieli on taas muuttunut, vitsailun aihe; taiteessa puolestaan aina jokin, jopa sattumanvarainen, saavuttaa kuolemattomuuden. Springsteenin kohdalla ehkä hänen suurimmat ajatuksensa kiteytyvät hänen kipeästi koskettaviin, mutta samalla tunnelmallisesti nostattaviin sanoituksiinsa. Kaikki sen jälkeen sanottu on vain toistoa ja kertausta, vailla alkuperäisen hitin syvää tunnelmaa, johon kuulija vääjäämättä sukeltaa.

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Laskelmointia vai selviytymistä?

Helteinen päivä sulattaa aivot tähän paikkaan, mutta kirjoitan silti hiukan hajamietelmiä, joita nousee palattuani taas vähäksi aikaa takaisin kirjaan Mies vailla ominaisuuksia. Aihe, jota nyt pyörittelen, on laskelmointi. Musilin kuva romaaninsa henkilöistä on hieman ristiriitainen, toisaalta he näyttävät lipuvan elämän virrassa, illuusionsa menettäneinä. Toisaalta tuntuu siltä, että he päätyvät kuitenkin toimimaan niin kuin sen hetken yhteiskunnassa on järkevää. Ei ole mitään mieltä sitoutua mihinkään, uskoa mihinkään tai omata ihanteita, koska kuitenkin joutuu pettymään.

Peilailen tätä ajatusta nykyaikaan, tai oikeastaan kaikkiin aikoihin. Onko laskelmointi aina pahasta? Miksi yleensä muita syytetään kylmästä laskelmoinnista, mutta itse on aina tehnyt vain sen mikä oikealta tuntuu tai mikä on ollut pakon sanelemaa? Miksi yhdenlaisesta laskelmoinnista (vaikkapa puolueeseen liittymisestä) joutuu myöhemmin pää pölkylle, mutta toisenlainen laskelmointi (esimerkiksi marginaaliin jättäytyminen) voi johtaa sankaruuteen? Peli on erittäin ennalta-arvaamatonta.

Olen tällä viikolla pohtinut kehittelemiäni henkilöhahmoja ja heidän valintojaa ja peilannut niitä Musilin teokseen. Huomaan kehittyväni varsin ammattimaiseksi ymmärtäjäksi, enkä osaa enää pitää yhtäkään omista hahmoistani varsinaisina laskelmoijina. Huutaako kuitenkin lukijan mieli aina jonkun päätä vadille? Tarvitaanko aina joku pahis tai kylmäpintainen tyyppi, joka vain katsoo omia etujaan? Tässä vaiheessa olen taipuvainen sille kannalle, ettei välttämättä, mutta katsotaan nyt, millaiseksi tarina lopulta taipuu.