Enkeleitä totalitaarisen hallinnon yllä

Minun ei pitänyt blogata ilmiöstä nimeltä Enkeli-Elisa, vaikka se kirjoittamiseen liittyykin, ja aihe kovasti kiinnostaakin. Jostakin kumman syystä olen uppoutunut Enkeli-Elisa ilmiön seuraamiseen niin, että muu elämä pakkaa jäämään hunningolle. Ihmettelen itseäni, sillä normaalisti en tällä lailla hetkahda mistään mediamyllytyksestä. Pohdin myös, miksi tämä vetämällä vetää puoleensa.

Olen siis seurannut niin muropakettilaisten, demittäjien kuin legendaarisen Vauva-lehden joukkoälyn osoituksia. Erityisesti ihailen Demin nuoria naisia (luultavasti miehiäkin joukossa), jotka rohkeasti nokkeluuttaan ja verkostojaan käyttämällä ovat selvitelleet Elisan olemassaolon mahdollisuutta. Periaatteessa minun kai pitäisi olla kauhistunut siitä, että tällaisella, surullisella jutulla ylipäänsä revitellään, koska surullinenhan se on, olipa totuus mikä tahansa.

Jos Elisa on olemassa (mitä en kylläkään usko, mutta annetaan sille vielä mahdollisuus), on mediamyllytys omaisille raskas kantaa. Toisaalta itse ovat julkisuuteen lähteneet, anonyymisti ja Minttu Vettenterän kautta. Julkisuutta ei valitettavasti voi hallita omilla ehdoilla, jos oman tarinansa on suurelle yleisölle avannut.

Toisaalta jos (ja kun) Elisa on fiktiivinen hahmo ja vanhemmat samoin, on se erittäin surullista kirjoittajan itsensä kannalta. Miten Vettenterä jaksaa kestää internetin massojen vyöryn ylitseen?  Itse tiedän, etten kestäisi sitä.

Sanoin, että periaatteessa tätä kai pitäisi kauhistella, mutta enpä kuitenkaan kauhistele. Syy on Enkeli-Elisan facebookin yhdessä kommentissa, jota en enää valitettavasti löydä. Joko tekstejä on poistettu, tai minä en vain osaa niitä hakea. Joka tapauksessa kommentissa verrattiin kohun käsittelyä totalitaaristen valtioiden toimintatapoihin. Yleisön edellytetään uskovan kaunis tarina ja sen hyvyyden voima. Välittämisen verkko, sehän voisi olla sosialistisesta hallitusohjelmasta. Kun nyt sitten uhkaavasti näyttääkin siltä, että kaunis tarina on pelkkää sepitettä ja virtuaalikynttilöitä on sytytelty fiktiiviselle hahmolle, yleisön pitäisi silti uskoa kauniiseen ajatukseen ja hyväätarkoittavaan projektiin. Soraääniä sensuroidaan, asiallisten kysymysten esittäjiä leimataan kiusaajiksi.

Ehkä yksi syy, miksi minua tämä ilmiö kiehtoo niin paljon, on se, että olen itse lukemassa ja kirjoittamassa natsihallinnon ja kommunismin aikaansaannoksista. Yksittäisessä nettiyhteisössä tapahtuva sensuuri ei ole tietenkään lähellekään niin paha asia kuin koko yhteiskunnassa tapahtuva mielipiteen rajoittaminen. Esimerkiksi Tšekkoslovakiassa Peruskirja 77:n allekirjoittaneet leimattiin kansanvihollisiksi, yleisen rauhan rikkojiksi, kun he vain vaativat, että kansainvälisesti laadittuja sopimuksia noudatettaisiin, kun niihin kerran on sitouduttukin. Silti en mahda mitään sille kylmäisevälle tunteelle, joka minut valtaa, kun seuraan nettisensuuria. Aika on toinen, ihminen ei.

Haluaisin kiittää tuota facebookkaajaa, joka kirjoitti yhteydestä natsihallintoon, mutta valitettavasti en painannut hänen nimeään mieleen. Tarkoitus oli poimia se sieltä jälkikäteen, mutta enpä onnistunut. Kiitos nyt kuitenkin, jos vaikka tämän satut joskus lukemaan. Enkeli-Elisa-kohu on ollut minulle siksikin hyvä opetus, että itse aina pyrkisi rajaamaan faktan ja fiktion - ja pysymään linjassaan.

Kävin hetki sitten ovella haukkaamassa happea ja katsomassa sadetta sylkevää taivasta - onnellisena siitä, että ainakin juuri nyt meillä on vapaus uskoa enkeleihin - tai olla uskomatta.

Kommentit

  1. Asiallinen kirjoitus! Komppaan!

    Samankaltaista valheen ylläpitämisen anatomiaa pohdin eilen omassa Enkeli-Elisa tapaukseen liittyvässä bloggauksessa.

    http://adamsonsgrunter.blogspot.fi/2012/07/20-tapaa-peitella-valhe.html

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentinsta, Adamson. Kävin lukaisemassa sinunkin kirjoituksesi.

    VastaaPoista
  3. Kiitos tästä. En ole lomaltani ehtinyt juuri enkeli-elisan tapaukseen perehtyä. Oma kiinnostukseni aiheeseen on todella rajoittunut: Mietin miten kohu on vaikuttanut kirjan myyntiin...

    Olen sivumennen sanoen sitä mieltä, että tässä yhteisesti jaetussa todellisuudessa olemme jo liukuneet totalitarismin puolelle. On aiheita, joista on vaikea esittää poikkeavia mielipiteitä saamatta rapaa silmilleen.

    VastaaPoista
  4. Jaa, eipä mitään kiittämistä. Nythän näyttää siltä, että Vettenterän kirjan hintakin olisi noussut, tai niin jossakin väitettiin. Ilmeisesti kohu myy, mystisesti.

    Minusta taas tuntuu siltä, että netti on täynnä erilaisia sektoreita, yhdessä täytyy olla yhtä mieltä, toisessa taas toista. Aika harva jaksaa tai kykenee harppia sektorilta toiselle ja tutustua kaikenlaisiin näkökantoihin. Se on pidemmän päälle myös vaarallista, jos omaa ajattelua ei yhtään peilata muihin kuin samanmielisten ajatuksiin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miksi tsekkinaiset pakenevat pääsiäisenä?

Tapaturman sattuessa Faustin taloon

Novellini