Emigrantteja tapaamassa


Terveiset kaikille lukijoille Lontoosta! Sää vaihtelee, mutta Lontoon on entisensä. Yllä oleva kuva on Hampsteadista. Lomailemassa ollaan, ja tänään kävimme tapaamassa teškkiemigranttipariskuntaa, jotka ovat asuneet täällä vuodesta 1949 lähtien. Taas tuli uusia kiinnostavia näkökulmia tutkimukseeni, mutta tuli niitä myös suomalaisuuteen.

He nimittäin kertoivat minulle, että joku vuoden 1968 tšekkipakolainen oli ties millaisten sattumusten kautta päätynyt Suomeen, Tampereelle. Siellä hän oli saanut koko ajan hirveää kuraa siitä, että on muuttanut pois Tšekkoslovakiasta, työläisten paratiisista. Tarina ei kerro, jäikö mies Suomeen. En älynnyt kysyä.

Toinen asia, jonka kuulin, oli täällä Lontoossa pian järjestettävä taidenäyttely jossakin galleriassa. (Tämä ei liity itse asiassa mitenkään projektiini, mutta pakkohan tämä on kertoa, kun sain tästä niin hyvät naurut.) Näyttelyn on suunnitellut joku tunnettu kuraattori, ja idea on, että galleria on tyhjä. Pääsymaksu on 8 puntaa ja katalogi vielä sitten maksaa ekstraa.

Niin, siis tämä ei ole mikään ehdotus suomalaiseen sketsi-show'hun, vaan totisinta totta ja mitä vakavimmalla mielialalla järjestetty näyttely. Ajatus on se, että noille tyhjille seinille voi reflektoida näkemiään taide-elämyksiä. Sitähän ei voi tehdä kotona? Parhaassa tapauksessa tuo kuraattori saa vielä saman näyttelyn järjestettyä jossakin muuallakin, jos taidetta rakastava yleisö oikein innostuu.

Itse taidan innostua enemmänkin Hampstead Heathin maisemista.

Kommentit

  1. Outo näyttely! :) Kaunis maisemakuva!

    VastaaPoista
  2. Niinpä, Marja-Leena. Joskus tuntuu, että kilpaillaan siitä, kuka keksii typerimmän tai vaihtoehtoisesti törkeimmän idean ja toteuttaa siitä näyttelyn. Tämä on jo huippuunsa kehitetty juttu siinä lajissa. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miksi tsekkinaiset pakenevat pääsiäisenä?

Tapaturman sattuessa Faustin taloon

Novellini