Ratikka hoi, älä jätä!

Sunnuntaiaamun hyviä ideoita oli lähteä aamu-uinnille. Vaikka vatsa oli täynnä hotellin aamupalaa, ei se menoa haitannut, ja kylläpä se ruoka siina suli, kun huomasin ratikasta 18 ratikkaan 17 vaihtaessani että jaha, numeron 17 reitti onkin poikki. No, ei ollut liian täysi olo, kun oli taapertanut Vltavan rantaa niin pitkälle, että pääsin lopulta sen numeron 17 reitille.

Kävin tänään amerikkalaisen ystäväni T:n kanssa katsomassa Bilekin villaa. František Bílek oli tšekkiläisen art nouveau -tyylin edustaja, kuvanveistäjä ja arkkitehti. Päädyin vierailemaan villassa, koska yksi henkilö, joka liittyy tutkimukseeni, oli saanut syvästi vaikutteita Bilekin töistä.




Kuvat eivät välttämättä ihan täysin tee oikeutta Bilekin töille. Mitään tämän kaltaista art nouveau -taidetta en ole ennen nähnyt. Hänen tyylinsä on jotenkin pehmeälinjaisempaa kuin perinteisessä art nouveaussa on tapana. Töistä välittyy myös syvä uskonnollisuus, joskaan ei julistava sellainen, vaan tapa katsoa maailmaa on vahvasti vaikutelmia lataava.Työt tulevat kohti, sitä tunnetta on hyvin hankala selittää.

http://www.prague-guide.co.uk/articles/b%C3%ADlek-villa.html

Yllä olevan linkin takaa löytyy villasta enemmän tietoa. Lippuja myi keski-iän ylittänyt nainen, joka oli ollut metstäteollisuuden palveluksessa ja käynyt Suomessa bisnesmatkalla 3 kertaa. Hän oli sitä mieltä, että suomalaisilla on pikemminkin venäläinen kuin ruotsalainen sielu. Hänen mielikuvansa Suomesta tuntuivat hyvin positiivisilta, joten kai tuo oli kohteliaisuudeksi tarkoitettu.

Myöhemmin, alkuillasta, kun olin matkalla Lieko Zachovalováa tapaamaan, oli vuorostaan ratikka numero 8 siirretty eri reitille. Kuulin itse asiassa päivän aikana monen valittavan, että ratikka ei vie minne pitäisi. Viikonloppuisin ilmeisesti huolletaan kiskoja, joten tästä osittain johtuvat reittimuutokset. Tämän numero 8 reittimuutoksen takia en olisi ehkä ikinä löytänyt perille, ellei eräs nuori opettaja olisi sattunut Palladiumin pysäkille. Hänellä oli sama matka, joten seurasin häntä ratikkaan numero 26, josta kävelimme oikealle numero 8:n pysäkille. Siitä pääsin jatkamaan matkaa bussilla. Tällaiset avuliaat ihmiset ovat todellisia enkeleitä. Ilman tuota opettajaa en olisi kyllä ikinä keksinyt, miten jatkaa matkaa.

Lieko Zachovalován, vuoden 1968 legendaarisen radioäänen, tapaamisesta lisää joskus toiste. Nyt kutsuu peti...

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miksi tsekkinaiset pakenevat pääsiäisenä?

Kuva
Arvostan vanhoja perinteitä, minusta on hienoa, että niistä pidetään kiinni. Kuitenkin on joitakin sellaisia tapoja, joista aika on mennyt ohi ja jotka kannattaisi vain katkaista. Täällä Tsekinmaalla on sellainen perinne, että pääsiäismaanantaina miehet piiskaavat  naisia. Ei tietenkään satuttaen, mutta huitovat kuitenkin oksilla ja risuilla, niitä jopa myydään pääsiäistä edeltävällä viikolla. Moni ostaa niitä ihan vain koristeeksi ja minäkin sitten hankin yhden ihan kuriositeettina ja siksi, että voin tänne blogiin laittaa havainnollisen kuvan. Kas tässä. Eilen illalla näin tosiaan nuoria miehiä metrossa näiden piiskojen kanssa, samoin tänä aamuna. Joukossa oli myös keski-ikäistyviä miehiä ja pikkupoikia. Olen aika sanaton. Niin ovat muuten myös prahalaiset, jos heiltä tästä perinteestä jotakin tiedustelee. Täällä nimittäin kyseinen perinne on vähemmän suosittu, vaikkakin minua varoiteltiin, että humalaiset miesryhmät saattavat yrittää piiskata ihan tuntemattomiakin naisia. Kaikk
Lue lisää

Tapaturman sattuessa Faustin taloon

Kuva
 Joskus elämä muistuttaa siitä, että kannattaa miettiä seuraavat askeleensa. Tai anakin huomata edessä oleva porrasaskelma. Muuten käy nimittäin näin. Mutta älkää säikähtäkö, nilkka on vain nyrjähtänyt, ei murtunut. Kaikki tämä tapahtui hotellin aamiaisravintolassa kiireisimpään aamiaisaikaan. Mikähän se siinäkin on, että kaatuessaan haluaa aina nousta mahdollisimman nopeasti ylös eikä ainakaan ottaa apua vastaan? Vaikka vahinko on jo tapahtunut ja kaikki sen näkivät. Eipä sitten muuta kuin Faustin taloon, elikä yliopistolliseen sairaalaan. Tämähän on minulle tuttu paikka, olen Pavelin partiolaista Jan Pfeifferia täällä jututtanut ja on hän minulle järjestänyt kertaalleen tänne fysioterapiajakson, kun kädestä meni tunto kokonaan. Mutta se on menneisyyttä, se. Myös professori Pfeiffer on jo tuonilmaisissa, mutta sairaala elää elämäänsä. Tarina kertoo, että Faust myi sielunsa, mutta minun ei tarvinnut tyhjentää edes pankkitiliäni. Eurooppalainen sairausvakuutus korvasi lääkärikäynnin j
Lue lisää

Novellini

Kirjoituskilpailuuni lähettämääni novellia on toivottu luettavaksi, joten tässä se tulee. Tehtävänanto oli, että tekstin pitää alkaa tuolla lauseella, joka on Elizabeth Bishopin runosta One Art . Muuten käsittelytapaa ei ollut rajattu. A Present to Field Marshal Mannerheim “The art of losing isn’t hard to master,” I thought when my mother gave me a brown package which I was supposed to take to Field Marshal Mannerheim.  Mannerheim is her great hero and she wanted to give him a present but she refused to take it to his palace herself because she was convinced Mannerheim would only speak Swedish. I did my best to make her believe that Mannerheim masters other languages as well, but it was all in vain. So off I went, not fully understanding why I had to do this. Why didn’t I, for once, say no.  It would only do good to my mother to practice her Swedish, should Mannerheim speak it. The night was darkening and I walked on an empty street carrying the brown package.  Mannerheim’s castle
Lue lisää