perjantai 9. joulukuuta 2011

Moderna Museetissakin kummittelee

Praha vuonna 1968 tulee vastaan, kun tarkoitus ottaa vähän etäisyyttä kaikkeen ja nauttia Tukholmasta ja taiteesta. Moderna Museetissa on tällä hetkellä varsin paljon valokuvia näytillä, ja yksi minut pysäyttävistä oli tämä.



Kuvaaja on Sune Jonsson, ja se on osa hänen Praha-sarjaansa, josta valitettavasti oli näytillä vain tämä
kuva.

Näyttely, jota varsinaisesti menin katsomaan, oli Turnerin, Monetin ja Twomblyn yhteisnäyttely. Se oli rakennettu siten, että samoja teemoja (ainakin jonkun mielestä) käsittelevät teokset näiltä kolmelta taiteilijalta oli asetettu samaan huoneeseen käymään dialogia keskenään. Minusta tämä ei oikein onnistunut, vaikutelma oli melko sekava ja itse taiteilijoihin oli hankala keskittyä.

Näyttelyä kiertäessäni mietin, että miten hyvin tuollainen töiden käymä dialogi ylipäänsä toimii, kun eivät taiteiljat ole enää elossa sanomassa itse painavaa sanaansa. Kai taidetta voidaan tulkita ja tulkitaankin myös taiteiljan poismenon jälkeenkin, mutta jostakin syystä tämä dialogi-idea tuntuu minusta vieraalta. En ole kuitenkaan mikään asiantuntija taiteen suhteen, joten en ala väittämään tästä asiasta mitään.

Aineiston keruu ei jätä minua siis lomallakaan rauhaan. Tänä aamuna vielä kaiken lisäksi tajusin, että olisin voinut tällä reissulla käydä tutkimassa Livet i Tjeckoslovakien -lehtiä, sillä niissä pitäisi olla jotakin minua kiinnostavaa tietoa. Tuo lehti ilmeistyi 1960-luvulla kaikissa Pohjoismaissa, ja sen näkökulma oli arvattavasti varsin sosialistinen. En kuitenkaan ruvennut lehtiä etsimään, ensinnäkin siihen olisi mennyt koko päivä enkä olisi ehtinyt niihin keskittymään. Toiseksi elättelen toiveita, että kyseinen julkaisu löytyisi myös Suomesta. Kolmanneksi, irtioton pitää olla oikeasti irtiotto.

maanantai 5. joulukuuta 2011

Vltavassa

Tämän postauksen tunnisteessa lukee "syöminen", ei uiminen, eli kerron teille ensimmäisestä käynnistäni helsinkiläiseen ravintola Vltavaan, joka on erikoistunut tšekkiruokiin.

Nolottaa vähän, kun viime postauksessa lupailin joitakin kirjastolöytöjä ja niiden herättämiä ajatuksia, mutta sitten en pidä lupaustani edes siitä, että bloggaisin seuraavana päivänä ja kun bloggaan, aihekin on eri. Mutta sellaista se joskus on. Palaan niihin kirjastolöytöihin, kun tässä ennätän. Jostakin syystä kirjoittaminen on tahmannut joka sektorilla, niin Kyhhyäys-blogin puolella kuin täälläkin sekä käsikirjoituksessa, jota muka kirjoitan. No, se on semmoista välillä.


Joka tapauksessa, Vltavassa tuli käytyä, ja se oli kokemuksena yleisestiottaen aika keskinkertainen. Palvelu oli ystävällistä, vaikka ravintolan puolella oli täyttä, sinne jonottaminen sujui leppoisasti, eikä tarvinnut arvailla, milloin oma vuoro tulee, kun baarin puolelta hakivat pöytään jonotusnumeroiden perusteella. Hintataso oli ehkä hieman korkea ruokien laatuun nähden, mutta tietysti täytyy muistaa, että ollaan Helsingin keskustassa. Paikka on S-ryhmän ylläpitämä, joten mitenkään erityisen persoonallinen tai omaleimainen tuo ravintola ei ole.

Rakennuksena Vltava on kaunis, joskin sokkeloinen, kuten jugendrakennukset usein ovat. Heidän kotisivuillaan on enemmänkin tietoa rakennuksen historiasta sekä tietysti ravintolasta muutenkin, jos jotakuta sattuu kiinnostamaan.

http://www.vltava.fi/


Mitä itse ruokaan tulee, niin no, kuva kertoo kaiken. Päädyimme ottamaan tällaisen liha- ja makkaralautasellisen kahteen pekkaan. Siinä olisi ollut ruokaa vielä kolmannellekin syöjälle, vaikka molemmat ahdoimme, vähän jäi silti tähteeksi. Tällastahan se tšekkiruoka on. Listalla on kyllä kevyempääkin tarjolla, kuten salaatteja, mutta veikkampa, etteivät nekään ihan sieltä kevyimmästä päästo loppujen lopuksi ole.

Jälkiruokakahvin ja -teen kohdalla koimme sikäli pettymyksen, ettei taaskaan ollut tarjolla muuta kuin Liptonin pussiteetä ja keitettyä vettä kannussa. Toisessa kannussa oli kahvia, jonka näin tarjoilijan kaatavan ties kuinka kauan seisseestä keittimestä.

En osannut tätä kaikesta porsaanlihan ja makkaran määrästä ja viherkasvien puuttumisesta huolimatta kokea erityisen tšekkiläisenä ravintolakäyntinä. Mietin, mistä se mahtaisi johtua. Päällimmäisenä tulee mieleen, että tšekit käyttävät enemmän suolaa, ja toiseksi Vltavasta puuttuivat ne pakolliset naapuripöytään istahtava tupakankäryttelijät, joiden ansiosta vaatteet haisevat vielä seuraavallakin viikolla...

Kenelle suosittelisin Vltavaa? Sijainti on junalla matkaajille erinomainen, tunnelma oli aika mukava ja baarin puolelta löytyy varmasti rauhallisempia sopukoita. Sikäli Vltavaan voisi viedä ihmisiä esim. palaveeeraamaan tai muuten vain jutustelemaan. Vaikka ruoka ei minusta niin huippua ollut, oli se silti ihan kelvollista, joten Vltavaan voisi mennä myös illallistamaan ilman turhia kiristelyjä. Ajattelin testata tämän paikan jossakin vaiheessa vielä uudemmankin kerran.