tiistai 25. lokakuuta 2011

Kutna Hora

Tänään päätin julkaista lupailemiani kuvia Kutna Horasta. Jos Prahaan matkustatte turistina, voi Kutna Horaan tehdä helposti ja edullisesti päiväreissun junalla. Tämän idyllisen pikkukaupungin kuuluisin kohde lienee luukirkko, jonka sisustamiseen on tosiaan käytetty aitoja ihmisten luurankoja. Sen verran makaaberilta tuo minusta kuulostaa, etten ole käynyt, mutta moni on. Viime keväänä amerikkalainen naapurini E esitteli sieltä kuviakin, enkä millään kehdannut sanoa, etten ole tuossa kirkossa käynyt. Kaupunki on syntynyt aikanaan hopeakaivosten ympärille, ja vaikkei hopeaa taideta enää louhia, tästä alue kuitenkin tunnetaan yhä.

Aikaisemmin olen käynyt Kutna Horassa vuonna 2002, heinäkuussa suuren tulvakevään jälkeen. Silloin tein myös ensimmäisen Prahan-reissuni. Tarkoituksena oli kävellä kaupungin korkeimmalle mäelle katsomaan kirkkoa, joka on Unescon maailmanperintökohde, mutta ilmanala oli niin painostava  ja kuuma, emmekä olleet tottuneet jyrkkiin mäkiin, joten oli pakko kääntyä takaisin.

Kun pääsimme rautatieasemalle, alkoi ukonilma, jonka seurauksena pieni paikallisjuna päärautatieasemalle ei kulkenut. Niinpä rautatiellä työskentelevä mies vei meidät Skodallaan sinne pääasemalle. Tai ymmärsimme niin, ettei paikallisjuna kulje, mutta jonkin ajan päästä se kulkikin. Emme vielä tänäkään päivänä ole ihan varmoja, miksi meidät kyydittiin autolla eikä annettu odottaa junaa.

Varsinainen Prahan-juna olikin sitten myöhässä, joten sitä odottelimme yli 3 tuntia jossakin ravintolassa. Matka kesti tuhottoman kauan, kun juna pysähtyi joka seisakkeella, vasta myöhään illalla olimme taas Prahassa. Tuolta reissulta opin muuten myös sen, ettei englannin kielen taito ole Tšekissä ihan niin itsestään selvä kuin Suomessa. Prahassa vielä pärjääkin englannilla melko hyvin - siis keskustassa.

Mutta tässä vielä muutama kuva.




sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Paholaisen raamattu ja hakkapeliitat


Reilut 100 kilometriä Prahasta itään sijaitsee Chrastin pikkukaupunki. Tänään teimme retken sinne, taas olin yhden tarinan jäljillä ja hukassa oli mm. erään naisen tyttönimi. Kaupungintalolta historiikkien kyselyni oli tyrmätty jo suoralta kädeltä, mutta paikallinen katolisen seurakunnan pappi lupasi ystävälliseti näyttää kirkonkirjoja.


Kyseinen kirja osoittautui sekavimmaksi opukseksi mitä olen muistaakseni ikinä lukenut. Kirjan täyttäminen on aloitettu kunnianhimoisesti 1850-luvulla, mutta jo muutaman sivun jälkeen on systemaattisuuden periaatteeseen kyllästytty ja alettu täyttää sitä ihan miten sattuu. Mitä pidemmälle kirjaa selaa, sitä sekavammaksi se käy. Välillä on erilaisista merkkitapahtumista jaksettu kirjoittaa, toisinaan taas ei ole ollut syytä kirjoittaa mitään. Esimerkiksi Tšekkoslovakian itsenäistyminen oli katsottu raportoinnin arvoiseksi asiaksi - ja hyvä niin.

Aivan aluksi olin vähällä tyystin pettyä, kun huomasin, että muutaman sivun jälkeen onkin siirrytty kertomaan 1920-luvusta, ja minun pitäisi löytää henkilöitä, jotka asuivat Chrastissa 1900-luvun aivan alussa, eli noin 100 vuotta sitten. Ilokseni huomasin, että viime vuosisadan alkupuolesta on kirjoitettu siellä ja täällä. Tai no, iloksi sitä on vaikea sanoa, kun kirja tosiaan hyppelee ajassa joka suuntaan.

Ilmeisesti joku on ryhdistäytynyt kirkonkirjan suhteen 1950-60-luvuilla, silloin sinne on kirjoitettu pitkät pätkät 1600-1700-luvuista. Eli jos tuo aika sattuisi kiinnostamaan, löytyisi kirjasta valtavasti tietoa. Mutta ettei tiedonhaku olisi liian helppoa, joku intomieli on kerännyt erilaisia artikkeleita ja lehtileikkeitä ja liimannut ne kirjaan. Sinänsähän tuo ei ole huono asia, päinvastoin, mutta hän on liimannut ne sivujen väliin, osittain sivujen päälle, siten, että en jokaista aukeamaa uskaltanut repeämisen pelossa avata.

Lehtileikkeillä ei ole kaiken kukkuraksi mitään tekemistä sen asian kanssa, jota samassa kohtaa itse kirjassa käsitellään, ne on vain sattumanvaraisesti liimailtu väliin. Tilanpuutteesta ei ole kysymys, sillä tässä kirkonkirjassa on lopussa satakunta tyhjää sivuakin. Olisi kai ollut vain liian loogista liimata lehtileikkeet sinne loppupuolelle.

No, niin tai näin, mutta luulen löytäneeni nyt etsimäni nimen ja seuraavaksi ryhdyn pommittamaan eri paikkoja tällä nimellä. Katsotaan nyt, minkä mutkien kautta tietoa taas alkaa tihkua.

Chrast on tunnettu myös Paholaisen raamatun nimellä kulkeva käsikirjoituksesta. Kyseessä on Codex gigas, laajin säilynyt keskiaikainen teksti. Nykyään Codex gigas on Tukholmassa, sillä hakkapeliitat varastivat sen 1930-vuotisen sodan aikana. Ehkä pappikin otti minut niin hövelisti vastaan siinä toivossa, että minulla olisi tuo kirja tuomisina ja saisivat sen viimeinkin takaisin. Toivo oli joka tapauksessa turha. Tässä kuva kaupunginmuseon replikasta.



Chrastissa on myös tällainen valtion nykyisin suojelema puukuja. Se on varsin pitkä ja johtaa luostarille, jossa Codex gigas kirjoitettiin. Valitettavasti vuoden 2008 myrsky kaatoi osan puista. Mielenkiintoinen yhteensattuma oli, että vuonna 1907 on ollut myös kova myrsky, joka on rikkonut paikkoja ja kaatanut puita.




Yritin innostaa pappia jatkamaan kirkonkirjan täyttämistä, jos nyt ei sentään tähän isoon vanhaan kirjaan, niin edes sähköiseen muotoon. Hän ei kuitenkaan innostunut asiasta, vaan oli sitä mieltä, että historiaa tehdään museossa. Kunpa tehtäisiinkin, sieltä en saanut juuri mitään apua ja henkilökunnan kielitaidossakin olisi taas toivomisen varaa.Yritän kuitenkin saada sähköpostitse vielä käsiini jonkun kielitaitoisemman, kunhan ehdin.

Vaikka paikanpääälle menemisessä ja omin käsin selailussa menee oma aikansa, on siinä silti vaan melkoinen viehätys. Tämä olikin viimeinen materiaalinkeruupäivä tällä erää. Vielä en osaa sanoa, millon ehdin tulla tänne uudestaan. Blogiin kirjoitettavaa minulla kuitenkin on vielä ensi viikollekin, joten sikäli tämä virtuaalinen matka vielä jatkuu muutaman päivän.