lauantai 22. lokakuuta 2011

Intensiivistä elämää

Vaikka tarkoitus oli kirjoittaa joka päivä, on postauksia jäänyt välistä. Syy on yksinkertaisesti se, että päivät ovat olleet niin täysiä. Monia ihmisiä on saanut tavata ja useita myös haastatella. Kylmän sodan ja toisen maailmansodan aika avautuvat taas uusista näkökulmista, kun on saanut kuulla aikalaiskertomuksia.

Tänään olen keskustellut myös Suomen erityissuhteesta Neuvostoliittoon kylmän sodan aikana ja pohtinut senaikaista itsesensuuria. On aika vaikeaa perustella, miksi ihmiset eivät rohkeasti kritisoineet Neuvostoliittoa, kun pahinta mitä siitä voi seurata on poliittisen uran katkeaminen. En ollut koskaan edes miettinyt asiaa tuolta kannalta eikä minulla ole tälle pelolle mitään järkevää selitystä paitsi se kuuluisa "yleinen etu".

Haastatteleminen ja uusien ihmisten tapaaminen ei ole varsinaisesti stressaavaa, kun vain tottuu siihen, että ihmisten muistelmia ei voi varsinaisesti ohjata, paitsi ihan vähän ja hienovaraisesti. Pikkuleipien paistamiseen voi kätkeytyä yhtä suuri tarina kuin muistelmiin akateemisen uran huippuhetkistä. Tämä tekee materiaalin keruusta sikäli jännittävää, että koskaan ei voi aavistaa etukäteen, mitä kunakin päivänä saa.

Teimme tänään myös päiväretken Kutna Horaan, mutta laittelen siitä kuvia tähän blogiin varmaankin ensi viikolla. Oikeastaan emme tehneet varsinaisesti mitään erityistä siellä, emme edes käyneet katedraalissa, joka on Unescon maailmanperintökohde. Katselimme hieman kaupunkia ja kävimme parissa kaupassa. Yritin etsiä yhtä osoitetta, joka liittyy tutkimuksiini ja kadun löysinkin, mutta minulla ei ole varsinaista talonnumeroa tiedossa, joten sikäli homma jäi puolitiehen. Mutta eipä tuolla väliä ole, pääsinpä sentään oikealle kadulle katsomaan miltä maisemat näyttävät.

Kuulin tänään myös hauskan jutun. Yhtenä kauniina päivänä johonkin kommunistisen korkemaman tsaon julkaisuun oli painettu syntymäpäiväonnittelu henkilölle nimeltä Ferdinand Vanek, ja vielä oikein kuvan kanssa. Siinä sankarille toivotettiin pitkää ikää ja monia produktiivisia työvuosia vielä tulevaisuudessakin.

Mikä tässä sitten on hauskaa? No se, että Vanek on Václav Havelin alter ego hänen kolmessa näytelmässään. Kukaan ei häntä tunnistanut, kun rautaesiripun sosialistisella puolella ei hänen kuvaansa saanut missään julkaista. On maailma tuosta muuttunut. Onneksi.

torstai 20. lokakuuta 2011

Mä muistiin kirjoitin

Päivä on kulunut muistiinpanojen täydentelyssä. Haastatteluja kun tekee, on pakko kirjoittaa välillä vaillinaisin lausein, jotta saa kaiken muistiin. Tuoreeltaan ne kuitenkin kannattaa täydennellä. Olen tyytyväinen tuloksiini tähän asti, olen saanut paljon arvokasta muistitietoa ja arkistolähteitä, enemmän kuin odotin ja erilaisia kuin mitä oletin. Tällaista se on aina.

Kävin myös kosmetologilla, joka on venäjältä muuttanut ja jonka miehen isoisä oli Suomen-rintamalla toisessa maailmansodassa. Venäjällä kuulemma asuu toisen maailmansodan veteraaneja kaduilla. Illalla kävin vierailulla viimekeväisen tutun luona, joka on kirjoittamassa hollantilaisen sairaanhoitajan muistelmia. Hoitaja oli ollut vapaaehtoisena talvisodassa ja joutunt pakenemaan Suomesta sen jälkeen, kun Saksa miehitti Hollannin ja Suomi liittoutui Saksan kanssa. Tarinat tunkevat tajuntaani joka paikassa.

tiistai 18. lokakuuta 2011

Aika virtaa kuin joki

Mochov on vajaan tuhannen asukkaan kylä Prahan koillispuolella, noin puolen tunnin bussimatkan päässä täältä. Vietin siellä tämän iltapäivän keräämässä muistoja paikallisilta mummoilta, samalla tuli melkein koko kylä ja sen asiat tutuiksi. On kateutta kieverinisäntää kohtaan, joka ostelee muuten rappeutuvia rakennuksia ja kunnostaa niitä. Ympäristöön rakennetaan uusia omakotitaloja, joten paikallisuus on osittain mennyttä. Keski-Euroopan suurin pakastintehdas siirrettiin Itävaltaan.

Viime viikonloppuna Mochovissa oli vietetty paikallisen Sokol-osaston 95-vuotisjuhlaa. Kyseessä oli urheiluseura, jonka kommunistit lakkauttivat vuonna 1948. Jokainen järjestön paikallisosaston johtaja oli saanut kirjeen valtiolta, jossa todettiin, että toiminnan salaa jatkaminen tulkittaisiin provokaatioksi yhteiskuntaa vastaan. Sokolin tilalle tulivat Spartakiadit, jotka olivat sosialistinen tapa järjestää suuria urheilutapahtumia.

Tässä esimerkki Spartakiadista 1980-luvulta.

http://www.youtube.com/watch?v=UvzVAJdBHSo


Yhtenä kauniina aamuna vuonna 1938  paikallisen Sokol-osaston tytöt tulivat järjestön tiloihin harjoituksiin, mutta hämmästyksekseen he huomasivat, että paikka oli täynnä saksalaisia. Siitä kyläläiset sitten päättelivät, että koko maa taitaa olla miehitetty. Saimme kuulla myös  tarinoita siitä, kun saksalaiset miehittivät maan ja kylän nuoria ihmisiä vietiin pakkotöihin Saksaan ja kuinka Heydrichin murhan kostotoimenpiteenä yksi paikallinen mies teloitettiin, vaikkei hänellä ollut asian kanssa mitään tekemistä.

Kaikesta huolimatta haastatelluilla mummoilla oli hyvät muistot eletystä elämästä. He kaipasivat elämää, jossa ei kiirehditty mihinkään. Nykyään voi vapaasti matkustaa, mutta kenelläkään ei ole aikaa vain istua puutarhassa ja jutella. Aika virtaa kuin joki, emmekä me tiedä omaa päivää emmekä hetkeä - niin he haastattelun lopuksi sanoivat.

maanantai 17. lokakuuta 2011

Arkistoretki Brnoon

Brno, tuo Määrin pääkaupunki, on ollut tähän päivään asti kokematta. Niin, Tšekin osat ovat tosiaankin suomeksi Böömi ja Määri, eivät Bohemia ja Moravia, kuten aika usein näkee kirjoitettavan. Samaan tapaan kuin meillä on Tukholma ja Lontoo, on tietyillä Euroopan osilla omat suomalaistetut nimensä. No se siitä, mutta Brnossa tuli käytyä ja suosittelen!

Pääosan ajasta vietin taas arkistoissa, kahdessa sellaisessa. Teknillisen yliopiston arkistossa sain tähän mennessä parasta palvelua ikinä! Olin ottanut yhteyttä yliopiston historiikin laatijaan löydettyäni historiikin netistä. Hän lupasi etsiä tietoa henkilöistä, joiden kohtaloita tutkin ja valmistella dokumentit minulle, kunhan ilmoittaisin etukäteen. Mietin vähän, että mahtaako oikeasti mitään olla valmiina, mutta niin vain oli kaikki pyytämäni ja osa jopa valmiiksi monistettuna. Monisteista ei edes veloitettu mitään ja kuvata sai vapaasti.

Kysyin, mahtaako opiskelijoiden todistuksia olla olemassa ja ovatko julkisia. Yli sata vuotta vanhat todistukset ovat julkisia, mutta ne oli viety maakunta-arkistoon. Sinne siis, ja joustavia olivat, hakivat todistuskansioita minulle nähtäväksi, vaikken ollut tilannut niitä etukäteen. Selitin, että olen tullut kaukaa Suomesta asti, joten tekivät poikkeuksen. Tällaisissa suurissa kansioissa niitä menneen maailman insinöörien todistuksia säilytetään.


Reissu oli varsin hyödyllinen, sain mukaani kaiken mitä toivoinkin ja jopa vähän enemmän. Päivä kuitenkin hurahti melko tarkkaan papereiden parissa, iltapäivällä hieman katselimme vielä kaupunkia. Sää oli melko mukava, ei kuitenkaan erityisen lämmin. Brno on täynnä jugendarkkitehtuuria. Valitettavasti kaikki kauniit talot eivät ole enää erityisen hyvässä kunnossa, mutta tässä positiivisempi esimerkki.


Brnosta jäi kaikin puolin positiivinen mielikuva, kaupungissa on vahva eurooppalaisuuden tuntu, lisäksi siellä on turvallisen ja siistin oloista. Katukuva on useamman yliopiston ansiosta varsin nuorekas. Jos jotakin miinuspuolta pitää hakemalla hakea, niin ratikat ja trollikat ovat tupaten täynnä, varsinkin ruuhka-aikana. Se oli hieman ahdistavaa, kun ei ole tottunut.

Ennen lähtöä kävimme syömässä ihan satunnaisessa, kohdalle osuneessa ravintolassa. Vasta maksettuamme huomasimme, että kyseessä oli slovenialainen ravintola, joka on päässyt johonkin solvenialaisten ravintoloiden kultaiseen kirjaan, johon voi päästä hyvätasoinen yksityinen ravintola. Keittiö oli hyvin italialaistyyppistä, pizzaa, pastaa ja jäätelöä. Toisaalta Italian viereisessä maassa ruokakulttuuri on varmaan oikeasti juuri tuota. Hyvää oli ruoka, vielä näin monen tunnin päästäkin on maha täynnä.

Valitettavasti tuon ravintolan nimi ei jäänyt mieleen, mutta tässä kuva, joka todistaa, että jopa presidentti Klaus on kanssamme samaa mieltä sen tasokkuudesta.

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Sunnuntain viettoa

On ollut mukava päivä. Leppoisaa ajanviettoa vanhojen tuttujen kanssa, hyvää ruokaa ja shoppailua. Se, mikä tekee tänne Prahaan tulosta niin helppoa, on kaiken tuttuus.Vähemmän tulee mitään yllätyksenä. Esimerkiksi se, että monessa paikassa on asiakaspalvelussa ja myyjien kielitaidossa parantamisen varaa, ei aiheuta minussa enää kummastusta. Ei myöskään se, että yleisissä vessoissa joudut ottamaan vessapaperia virkailijan nenän alla olevasta suuresta rullasta. Aiemmin ajattelin sen olevan suorastaan alentavaa, nyt vain otan sen paperin enkä mieti tuollaisia.

Kuvittelin, että kaikki kielitaito olisi häipynyt päästä sen siliän tien, mutta tänään taas huomasin, että ymmärrän hitusen paremmin kuin ennen. Ei sillä, etteikö vielä olisi paljon oppimista. Tšekit ovat toisaalta hyvin myötämielisiä, jos jotenkin edes yrittää puhua. Heistä se on jollakin tasolla mielenkiintoista kuunnella, kun joku yrittää puhua heidän kieltään.

Tänään olen miettinyt turistivirtoja katsellessani, millaisen kuvan Prahasta saa muutaman päivän perusteella. Luultavasti sellaisen, että ollaan historiallisessa kaupungissa, joka on maailmanluokan metropoli. Shoppailumahdollisuudet ovat lähes rajattomat. Kaikki puhuvat englantia.

Totuus on kuitenkin se, että kun ajaa muutaman pysäkinvälin metrolla poispäin keskustasta, vastaan tulee ihan toisenlainen Praha. On taloja, joissa melkein puolet asukkaista on venäläisiä. On hiljaisia lähiöitä, joista ihmiset harvoin tulevat keskustaan asti. On kauppoja, joissa henkilökunta ei puhu mitään vieraita kieliä - melkein tekisi mieli sanoa, että on kokonaisia ostoskeskuksia, joissa ei kieliä osata. Voit joutua ravintolassa hämmentävään tilanteeseen, kun englanninkielisessä listassa on vain 5-10 vaihtoehtoa, kaikki melko kalliita. Jos vilkaiset tšekinkielistä listaa, sieltä löytyy enemmän valinnanvaraa ja edullisemmin. (Kyllä, minulle on käynyt joskus näin.)

Praha on maatansa suurempi kaupunki, pienen kansan maailmankaupunki. Siinä huokuu Itävalta-Unkarin loistokkuus, vaikka koko kaksoismonarkia on hajonnut jo aikoja sitten. Siinä suhteessa Praha on kuin Wien, mutta sympaattisempi. Huomenna lähdemme katsomaan maan kakkoskaupunkia, Brnoa.