keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Kotona ja kiitokset lukijoille

Eipä ole paljon kirjoitettavaa. Ihanaa olla kotona, vaikka ympärillä onkin pussia ja kassia täynnä tavaraa. Kaikelle pitäisi löytyä paikka jostakin. Neljä kuukautta poissa, kaikki mennyt hyvin. Pieniä vastoinkäymisiä on aina, mitään isompaa ei sattunut, mistä olen kiitollinen.

Tässä pari kuvaa Tukholmasta, niistä päättäjäispäivän ajeluista, kun lupasin.




Lähtiessäni oli Turussa yli metrin verran lunta. Otin kuvan kotiovesta lähtöpäivän aamuyöstä, ja se löytyy täältä.

http://prahankevaassa.blogspot.com/2011/02/voisi-se-matkustaminen-joskus.html

Tältä näytti kotiovi takaisin tullessa.



Onnistuin tavoitteessani kirjoittaa blogia joka päivä. Tästä lähtien päivityksiä tulee huomattavasti harvemmin, vain, jos tulee aihetta kirjoittaa. Kiitän kaikkia lukijoita, erityisesti teitä, jotka luitte joka päivä. Te motivoitte minua kirjoittamaan joka päivä, sillä tiesin, että tekstiä odotetaan. Mahdollisille kiinnostuneille tiedoksi, että perustin uuden Kyhhäys-blogin erilaisia netissä julkaistavia kirjoitushaasteita ja muita sekalaisia tekstejä varten. Sinne pääsee tästä.

http://kyhhays.blogspot.com/

Katsoessani taaksepäin huomaan, että olen usein kirjoittanut hyvin synkistä asioista. Toivon silti, ettei blogin yleistunnelma ole ollut liian synkkä. Olen kirjoittaessani miettinyt melkein päivittäin totalitaaristen yhteiskuntien uhreja. Ehkä tyylini on ollut liian tunteeton ja toteava, koska näihin asioihin turtuu helposti. Olkoon nämä kotipihan syreeninkukat muistona heistä kaikista.

tiistai 7. kesäkuuta 2011

Tukholmassa vouhottamassa

Onhan minulla ollut aikaa ja mahdollisuuksia shoppailla ympäri Eurooppaa, mutta jostakin syystä Tukholmassa iskee aina vouhotus, nyt on pakko käydä kaupoilla. Johtuukohan tuo siitä, että täällä on isommat valikoimat kuin Suomessa ja maku tarpeeksi lähellä, niin jotakin löytääkin? Vai onko kyseessä Suomalaisten kollektiiviseen muistiin taltioitu tarve hakea Ruotsista milloin voita, milloin farkkuja tai levyjä? Ja vielä kaukaisempina aikoina Ruotsin kautta meille tuli... no, aivan kaikki.

En ole ainoa vouhottaja, koko Tukholma on täynnä suomalaisia  pariskuntia, jotka huutelevat toinen toisilleen Åhlénsin tavaratalossa - kännykällä - että oletko sisällä vai jo ulkona. Vastaan tulee ryhmä luokanopettajia, jotka etsivät jo ensi kevään kevätjuhlamekkoja. Jotkut ne eivät lepää lomallakaan... En voi olla hymyilemättä, nämä ovat minun omaa kansaa, niin hyvässä kuin pahassakin.

Täällä on näköjään sellainen tapa, että koulunsa jättävät abiturientit ajelevat kuorma-auton lavalla tänään, koulun päättäjäispäivänä. Ovat koristelleet niitä hienosti koivunoksin ja eri maahanmuuttajien alkuperäisten kotimaiden liput liehuvat autonlavalta. Toki paljon on myös Ruotsin lippuja. Mietin, mikä järki tosiaan on värjötellä siellä kuorma-autonlavalla keskellä helmikuuta, kaikista kylmimpänä aikana. Nyt helteellä ajoviima vain virkistää ja nuoret jaksavat riehua entistä enemmän. Ruotsalaiset tosiaan osaavat tehdä kaiken hauskemmin.

Katselimme Kulttuuritalon kahvilan ikkunasta, kun muutama lukionsa päättänyt päätti kastautua Sergelintorin suihkulähteessä. Poliisin koppiautoon pääsi ainakin yksi poika. Pitänee lukaista huomenna Ruotsin iltapäivälehtien nettisivut, josko tästä olisi jotakin mainintaa. Ainakin yhdellä torinnurkalla tilannetta selostettiin radioon. Autoajelu alkoi jo aamupäivällä, vielä näin iltapäivästäkin he kiertävät kaupunkia ja ilo on ylimmillään. Laitan kuvamateriaalia ajelusta huomiseen postaukseen.

Kohta on aika astua laivaan, huomenna olen kotona.

Ruotsin kansallispäivää


Lippuja joka paikassa. On Ruotsin kansallispäivä, Kustaa Vaasan kruunajaispäivä (1523). Poikkesimme Grännassa, siinä polkagrisin kotikaupungissa. Koko keskusta on täynnä polkagriskokeri-nimisiä pieniä karkkitehtaita. Niistä sai sekä ostaa polkagrisiä että katsella karamellin valmistusta. Tässä muutama kuva siitä, kun salmiakinmakuista polkagrisiä tehdään. Resepti on sinänsä aika helppo: sokeria, vettä ja etikkaa, mutta itse tekemisen niksit ovat tietysti huippusalaisuuksia. Taikinaa lämmitetään erityisellä lämpölevyllä, tulipesässä palavat halot. Voisin kuvitella, että oikealla lämpötilalla on vaikutuksensa polkagrisin onnistumiseen.







Loppuun vielä kuva Götan kanavasta, eiköhän tässä ole riittävä ruotsalaisannos yhdelle päivälle.

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Saksan terveydenhoitojärjestelmää testaamassa

Aamulla mies valitti kipeää päätä ja niskaa. Voitte kuvitella säikähdykseni, kun mietitte, mistä kaikesta tuo voi olla oire. Hän ei sitä paitsi pienistä valita, joten huoleen oli hieman aihettakin. Vakuutusyhtiöstä (If) saimme kuitenkin hyvää palvelua, eli sairaalan osoitteen ja toimintaohjeet muutenkin. Flensburgissa, Tanskan rajalla, sitten päädyimme jonottamaan päivysyksessäyli tunnin, tunnelma oli kuin suomalaisessa terveyskeskuksessa, hoitokin samantapaista. Muita vaihtoehtoja ei näin viikonloppuisin ole. Eipä taida olla järjestelmä sen kummempi täällä kuin Suomessakaan, ainakaan näin yhdellä käyntikerralla, toiminta on karua mutta asia kuitenkin hoidettiin. Enempään huoleen ei syytä, kyseessä lienee lihasjumi. Särkylääkersespti kouraan ja kipua lieventäviä piikkejä niskaan, kas näin.


Flensburg on kaunis kaupunki, se on vuonon rannalla, vai pitäisikö sanoa lahden, kun ei olla Norjassa. Tässä ensitapaaminen Itämeren kanssa sitten viime talven...



Tässä vähän kuvaa yhdeltä kadulta. Nämä Itämern kaupungit ovat tunnelmaltaan hyvin samanlaisia, minusta tämä muistutti hiukan Gdanskia.


Tanskan läpi vain hurautimme tällä kertaa, läpi siltojen ja moottoriteiden. Kahville vain pysähdyimme. Sitten olikin jo vastassa Juutinrauman silta. Heja Sverige! Olen jo melkein kotona.


ps Vielä tänään on mieleni askaroinut Bergen-Belsenissä. En osaa kuvitella paikallisten tunnelmia tuossa kaupungissa tänä päivänä. Britithän tuon leirin vapauttivat ja heillä on edelleen iso varuskunta entisen keskitysleirin kupeessa. Valloittajia vai ystäviä? Bergenin kaupungista saa fish´n chipsiä, joten kaikki eivät brittien läsnäoloa varmaankaan pane pahakseen. Silti mietin, kuinka helppoa on tulla sinuksi menneisyyden kanssa, kun vieraat joukot ovat yhä nurkissa.

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Bergen-Belsenissä kukkuu käki


Bergen-Belsenin muistomerkki osui reitin varrelle, ja kävimme siellä spontaanisti. Näyttely oli auki enää tunnin, joten kaikkea emme ehtineet nähdä. Suosittelen paikkaa, siellä voisi viettää vaikka kokonaisen päivän. Ajattelimmekin, että tulemme vielä takaisin joskus paremmalla ajalla. Leirin kuuluisin vanki ja uhri lienee Anne Frank.



Leirin vapauttivat britit. Näyttelyssä on paljon kuvamatariaalia, jota en ole ennen nähnyt.Tästä kuvasta mainittiin, että näky oli tyypillinen vapautetulla leirillä: ihmiset makasivat ruosteinen juomamuki kädessään eivätkä jaksaneet nousta ylös koko päivänä.

Brittien saavuttua Bergen-Belsenin rakennukset poltettiin tautien takia. Kuolleet jouduttiin kippaamaan samasta syystä nopeasti joukkohautoihin - niin siitäkin huolimatta, että jotkut ruumiit pystyttiin tunnistamaan. Alueella oli jokaisen joukkohaudan kohdalla muistokivi, jossa näkyi ruumiiden määrä.


Keskitysleirin alue on laaja, se on rakennettu hiekkamaalle ja maisema on kaunis. Nyt sen on valloittanut luonto. Käki kukkui aivan hulluna koko vierailumme ajan. Tunnelma oli ristiriitainen, toisaalta kesäisen kepeä, toisaalta lamaantunut näistä historian tapahtumista.

Kohti Hampuria ajaessamme mietin Annen isää, Otto Frankia, joka selvisi perheestä ainoana hengissä. Julkaisemalla Annen päiväkirjan hän toteutti tämän haaveen kirjoittaa kirja elämästä salaisessa siivessä, piilossa natseilta. Kuolemaansa asti hän ja hänen uusi vaimonsa vastailivat lukijoiden kirjeisiin. Pääasiassa kyseessä olivat nuoret lukijat, jotka halusivat tietää Annesta enemmän. Otto Frank koki, että tämä oli Annen hänelle antama uusi tehtävä, työ humaanimman maailman puolesta - yksi ihminen kerrallaan.