perjantai 15. huhtikuuta 2011

Ei limsapulloja eikä aseita liikkeeseen, muuten hälytetään pilsneripoliisit

Tällaisia kuvia on monien liikkeiden ja kaikkien pankkien ovissa. jostakin syystä minua aina huvittaa, kun saman kieltotauluun laitetaan niin juomat ja ruuat kuin aseet ja räjähteetkin.


Kaipa ne poliisit sitten hälyttää paikalle, jos ei noita kylttejä tottele, mahdollisesti suorastaan pilsneripoliisit. Täällä nimittäin säädettiin jokin vuosi sitten sellainen laki, että poliiseilla täytyy olla vähintään alempi korkekoulututkinto joko talous- tai oikeustieteestä, jos mielivät jatkaa virassaan, olettaisin, että tutkinto vaadittiin toimistotehtävissä olevilta, ei kadulla partioivilta poliiseilta. Tämä koski vanhojakin poliiseja. Älkää kysykö, mikä pointti tuolla lailla oli, kun tehtävät pysyivät kuitenkin samana kuin ennenkin. Lainmuutosta seurasi sitten skandaali, kun kävi ilmi, että Plzeňin yksityinen yliopisto oli myynyt tutkintoja epätoivoisille poliiseille. Tuosta kaupungista tulee pilsneri alkujaan, joten kai ne sitten ovat pilsneripoliiseja, jos on sieltä ostettu tutkintokin.

Niin, se lukutilaisuus. Selvittiinhän siitä hengissä. Tosin meinasi hermot mennä, kun joku papparainen rupesi ennen lukemista tivaamaan, että onko novellini suomalainen ja miten suomalaisuus näkyy siinä. Miten nyt tuollaiseenkin pitäisi sanoa? Yritin kysyä, että mitä suomalaisuus hänelle tarkoittaa, mutta ei osannut vastata. Minunko pitäisi tässä olla joku ajatustenlukija, että mikä käsitetään kenenkin pääkopassa suomalaisena?

Palkinnoksi sain viinipullon, suklaasta tehdyn olutpullon ja tsekkiläistä runoutta.


Toisen ja kolmannenkin palkinnon voittajat olivat kovia tekijöitä, olisin jopa sitä mieltä, että kovempia kuin minä, joten hieman yllätyin sikäli voitostani. Myös osanotto oli ollut runsasta ja kaikin puolin hyvätasoista. (Niinhän ne tosin aina sanovat.) Tekstit luettiin ja  Kafka katseli seinältä.

torstai 14. huhtikuuta 2011

Koira kirkossa, eli ryhdyinpä runolle

Runotorstain aiheena on tänään "hälläväliä".
http://runoruno.vuodatus.net/

Kirkonpenkissä istui
niin pappi kuin tuomarikin.
Kaksikko alkukevään illassa hytisi
ja messu kesti vain.

Pappi penkissä istui,
sillä piispa tänään saarnasi.
Ja liturgiksi
oli otettu joku harjoittelija.
joka tsekkiä ääntää kuin puolaa.
Mutta ei se ketään haitannut,
niinhän puhui
myös paavi-vainaa.

Ovi kirkon oli sittenkin raollaan,
vaikka normalisti
kaksi tarvitaan salpoja nostamaan.

Pappi istui penkissä,
ei etupenkissä
kuten P. Mustapää,
mutta hytisten
kera tuomarin.

Hän tunsi tuomarin terävän
sormen  pian hihassa,
ja kuiskauksen kuuli:
"Nyt koira on kirkossa".

Totta tosiaan, oven vieressä
koira seurasi messua
Se hytissyt ei,
kuten kaikki muut,
vaan rauhssa kuunteli.
Tuomari pyysi pappia,
josko tämä kiiruhtaa vois
ja  häirikköraukan
pian hätistää pois.

Vaan pappi vastas jankutukseen:
"Niin, kirkossa koira on."
Ja yhtyi  uskontunnustukseen,
jotain mutisi tuomarikin.

Pian aika oli rauhaa toivottaa,
mikä tuomaria innoittaa,
lähti kirkkoa kiertämään kätelläkseen
jokaisen vielä ei langenneen.

Ja piispa astui alas alttariltaan,
kenet ensin tuo siunaisi rauhallaan
tänä tiistai-iltana viimaisena,
kun jokainen hytisee samanlaisena.

Pappi penkistä katsoi hymyillen,
kun piispa asteli koiran luo.
Sitä huomannutkaan ei tuomari tuo,
ennen kuin piispa koiraa tervehti kätellen
rauhan sille ensiksi toivottaen.

Sitten piispa ja joku takapenkin mies
ovensalvat aukaisivat.
Koira tiensä ties,
siellä omistajat jo odottivat.

Paljon olisi tarinaa,
ei niinkään pahaa,
mutta Prahaa.

Voisin runoilla vaikka  poliiseista
ja heidän täydennyskoulutuksista,
mutta tämä riittää esimerkiksi, toivon,
siitä, mikä erottaa lain ja armon.

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Kevät koettelee


Tuuli vihmoi kylmää vettä suoraan päin naamaa, kun vein tietokoneen huollettavaksi. Korjausliikken poika oli vähän yllättynyt, kun marssin sisään. Kysyi, että saitkos jostakin koneen lainaan, kun tulit sittenkin takaisin. Siinä sitten päiviteltiin Samsungin huollon hitautta. Alakerran naapurini, Vietnamin-veteraani  taas katsoi aiheelliseksi painottaa, että minun on syytä varmistaa, ettei se kone lähde liikkeestä ennen kuin se oikeasti toimii. Ei taida hänellä olla kovinkaan suurta luottamusta suomalaisnaiseen ja siihen kiukkuun, joka minusta kyllä löytyy, jos se vekotin ei toimi reilun viikon odottelemisen jälkeen.

Kävin vähän siistimässä itseäni kosmetologilla sitä perjantaista lukutilaisuutta varten, jos joku vaikka kuvia ottaa, niin ei tarvitse ihan niin paljon hävetä. Kauhulla mietin, mitä siitäkin tulee, omaa tekstiä ei jostain syystä ole mukava lukea ääneen. Ainoa lohtu on, ettei siellä ole ketään tuttuja paikalla, se siitä nyt vielä puuttuisi!

Kosmetologi oli venäläinen, joka luuli minua virolaiseksi tavastani puhua venäjää. Sekin kieli meinaa unohtua kokonaan, hautautua tsekin alle. Oli asunut nuorena Tallinnassa kahdeksan vuotta oppimatta viroa yhtään. Purin kieltäni, etten sanoisi mitään terävää siitä, ettei edes paria sanaa voisi opetella. Kehui kuitenkin, miten hieno maa Viro on, hyvää ruokaa ja kalaakin tarjolla jo neuvostoaikana. Olen samaa mieltä, parempaa  siellä ruoka on kuin esimerkiksi täällä. No, kai se oli sen ajan henki, että valloittajakansa puhui vain omaa kieltänsä. Jospa oppisivat vielä eri kielet olemaan sovussa siellä Virossa.

Kielitaidosta puheenollen, tänään ensimmäistä kertaa osasin parilla sanalla neuvoa tietä naiselle bussipysäkillä tsekiksi. Ymmärsin ensinnäkin, että hän etsii tv-keskusta, toisekseen tiesin missä se on, kolmanneksi osasin yksinkertaisin keinoin neuvoa häntä. Pienin askelin eteenpäin.

Sain toki kuulla ne pakolliset tarinat siitä, miten suomalaiset käyttäytyvät Viru-hotellin edustalla. Tähän versioon liittyi myös havaintoja suihkulähteeseen kuseskelevista suomalaisista. Että semmosia käyntikortteja meistä on liikkunut tuolla maailmalla...

Joku mummo oli kuulemma onnistunut tässä taannoin katkaisemaan koko Armenialta nettiyhteyden pätkäsemällä kaapelin poikki. Kaupungilla eilen puhuttiin, että onko joku mummo täälläkin asialla, kun nettiyhteys pätki siellä ja täällä. Jotkut väittävät, että se johtuu siitä, että sataa. Tiedä tuosta sitten.

Yksi slovakkityttö antoi minulle tänään ihan kiusallaan tämmöisen lahjan. Joo, kohta ne taas alkaa.

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Selkeneviä ajatuksia ja kiitollista mieltä

Tunnen suurta kiitollisuutta avuliaita ihmisiä kohtaan. Olen saanut kannettavan lainaan, jotta saan omani korjattavaksi. En jaksa enää olla ärtynyt siitä, että uusi kone alkoi heti reistailla, vaan teen kaikkeni, että se saataisiin taas kuntoon.  Lisäksi tapasin kansallisarkistossa tänään historioitsijan, joka tutkii kommunismin vaikutusta tieteeseen. Hän neuvoi minut taas uusien, jännittävien lähteiden äärelle, kohti Nürnbergin oikeudenkäynnin asiapapereita. Pitää vain suostua joskus autettavaksi, muuta tietä ei ole.

Viime yönä sain kuulla, että olen voittanut yliopistoni novellikilpailun. Perjantaina menen lukemaan novellini palkintojenjakotilaisuuteen. Saa nähdä, mitä siitäkin tulee, täytynee harjoitella hieman ennen kuin astun lavalle. Voittoni kunniaksi kerron jotakin hauskaa Prahan kaduilta. Vaikkapa tällainen tarina, jonka kuulin eilen:

Joku oli teettänyt remonttia, mutta työmies oli varastanut työkaluja. Ilmoitus poliisille, mutta poliisi sanoi, että älä huoli, hänet on jo saatu kiinni ja sakotettu. Eivät olleet suostuneet ottamaan rikosilmoitusta vastaan eikä tekijälle rapsahtanut näinollen rangaistusta teostaan. Näin toimii poliisi, joka kuitenkin Lidicessä kulkee kahden miehen voimin sakottamassa koiranulkoiluttajia, joiden koira ei ole hihnassa. Prioriteetit kohdallaan. Sitä ei tarina kerro, saiko kovaonninen remontintekijä ikinä työkalujaan takaisin.

Tänään löysin kansallisarkistosta keskitysleirillä kirjoitettuja runoja. Suomensin yhden niistä ihan tätä blogia varten. Runo on tyyliltään aika avant garde... mutta se oli tarpeeksi lyhyt ja niin selkeä, että pysyin sen kääntämään. Varmistelin vielä syntyperäisiltä kielenpuhujilta, että ymmärsin oikein.

Motto

Kohtalo on käsillä.
Kuolema on iätön vartijasi.
Montako kertaa käki kukkuu
ennen kuin kirkonkellot soivat?

(Jiri Zádrapa)

Näin etenee kevät Prahassa.

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Tietokonehuolet jatkuvat

Heräsin aamulla jo seitsemältä pesemään pyykkiä, koska arvelin, että tietokoneen huoltoonviemisessä vierähtää aikaa. Oikeassa olin, jo ratikkamatka paikan päälle oli pitkä, mutta toisaalta se taittui kätevästi ja ilman vaihtoja. Niinkään kätevää ei ollut Samsungin huollattaminen. Osien tilaaminen kestää neljä päivää, sen selvittäminen, onko takuu täällä voimassa kestää pari päivää ja tähän vielä päälle sen vian hakeminen, joka voi viedä aikaa. Viikko vähintään, luultavasti yli. En suostunut jättämään konetta heti huoltoon, vaan halusin miettiä asiaa. En voi tehdä mitään ilman kannettavaa, kaikki tyssää sen puuttumiseen.

Olin suoraan sanottuna aika raivostuneissa tunnelmissa, ja kuin kirsikkana kakun päällä Suomen Samsungista lohdutellaan, että onhan se nyt positiivista, että ylipäänsä huolletaan, ai että viikossa siellä lupasivat, meillä täällä Vantaalla kestää kaksi. Sanottakoon se tuon prahalaisen huoltoliikkeen pojan kunniaksi, että hän yritti soittaa ja nopeuttaa prosessia, kun olen ulkomaalainen ja minulla ei ole varakonetta täällä mukana, mutta kun kuulivat, että on kyse ulkomaalaisesta koneesta, niin sanoivat, että sehän vielä pitkittää asiaa, kun pitää takuut selvitellä. Voi huokaus...

No, asioita pohdittuani ja muutamia viestejä läheteltyäni sain paikallisen anglikaanipastorin vaimolta lainaan hänen ylimääräisen kannettavan koneensa. Tai saan sen huomenna. Sitten lähtee tämä huoltoon. Eipä muita vaihtoehtoja taida olla. Kaikki materiaali on nyt tallessa upouudella kannettavalla kiintolevylläni, jonka juuri ostin. Saman tien kävin pääsiäisalennusmyynneissä vaateostoksilla, kyllä, täällä on pääsiäisenä isot alet, ensimmäinen erä kevätvaatteita myydään uloskantohintoihin,  Lisäksi kaupoista saa mitä ihmeellisimpiä tarjouskuponkeja, kun kaikista vielä ymmärtäisi, mitä niillä saa.

Prahassa, kauppakeskusten luvatussa maassa, unohtuu helposti, millaista täällä on ollut kommunismin aikana. Joskus siitä voi nähdä pienen väläyksen, kuten tässä kuvassa, joka on otettu lähiuimahallini yhdestä pukukopista. Näitä pieniä pukukoppeja käyttävät lähinnä uimaseurat ja niiden ovet ovat melkein aina lukossa. Yhtenä aamuna ovi oli kuitenkin auki ja kurkkasin sisään.  Samantapainen kokemus on minulla jostakin virolaisesta kylpylästä, kun avasin jonkun vähän sivummalla olevan oven. Kuin aika olisi pysähtynyt.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Lidice ei jättänytkään rauhaan


Vähän lupailin, että tuo kovanonnen kylä olisi nyt loppuunkäsitelty tässä blogissa, mutta eipä mene elämä aina suunnitellusti. Tänään tein muutaman kaverin kanssa retken sinne. Kaikki eivät halunneet museoon, enkä halunnut suostutella, koska kaikki eivät koe asioita samalla tavalla. Pitää siis tehdä vielä ennen kotiinlähtöä uusi retki sinne, jotta näkee museonkin. Lupaan kuitenkin pitää tästä aiheesta tämän jälkeen taukoa.

Vaikka sattuisittekin olemaan heikkohermoisempia turisteja, voin silti suositella tätä kohdetta, jos historia kiinnostaa. Paikka ei ole mitenkään ahdistava, vaan kylän alueesta on tehty suuri viheriö, jolla voi kävellä mukavasti, varsinkin hyvällä ilmalla, ja oppia historiasta. Jäljelläolevat rauniot on merkattu kyltein, paikka on kaunis ja ehkä surullinen, mutta tunnelma on kuitenkin leppoisa. Oikeastaan mistään ei tule erityisesti tunnetta, että täällä olisi jokin hirmutyö tapahtunut.


Tässä näkyy osa Lidicen lapsille omistetusta muistomerkistä. Heistä seitsemäntoista selvisi hengissä. Muutama lähetettiin saksalaisperheeseen kasvatettavaksi, mutta suurin osa päätyi keskitysleirille, niin kuin kylän naisetkin. Miehethän tapettiin.


Yhden talon rauniot. Tässä talossa asui perhe, jonka luultiin väärän ilmiannon perusteella osallistuneen Heydrichin murhaan. Itse asiassa heillä ei ollut asian kanssa mitään tekemistä.


Alueen kaikki puut ovat brittien istuttamia, yhtä lukuunottamatta. Se on tämä, ainoa, joka selvisi kylän polttamisesta elävänä.


Tässä oli ennen koulu.


Ja tässä kirkko.

Hautausmaankin hävittivät. Myöhemmin paikalle on tuotu ristejä ja hautakiviä sekä istutettu tällaista kasvillisuutta. Vieressä oli ihan tavallinen uusi hautausmaa, onhan viereen rakennettu uusi Lidice, joka läpiajon perusteella näytti viihtyisältä ja siistiltä asuinpaikalta. Mikäs onkaan Prahan kupeessa asuessa.


Mietin tässä, että ehkä kokonaisuus on täydempi, kun nyt esittelin vähän tämänkin päivän Lidiceä. Toinen maailmansota on täynnä vastaavanlaisia murhenäytelmiä. Niitä täytyy pitää esillä, jotta jotakin ehkä oppisimme.