Kirjoittajakuulumisia

Runotorstain aihe on "heijastuksia".
http://runoruno.vuodatus.net/

Unet ja muistot tuovat mukanaan tunteet,
hyvät ja huonot,
läheiset ja kaukaiset
ja jopa ne, joita ei edes ole.

Kuvitellut ja keksityt muistot,
nuo tunteiden anomaliat,
mielikuvituksekkaat, mutta kuitenkin todet,
sekoittuvat unessa niihin oikeisiin.

Aamulla herätessä ei tiedä,
onko tämä oikeastaan se uni
ja niskasta juuri karistettu uni
totuus
jo menetetty.

* * *

Tänään oli kirjoittajaryhmän kokoontuminen, ja sain ihan rohkaisevaa palautetta tekstistäni. Minulla ei ole mitään synopsista tässä täällä aloittamassani käsikirjoituksessa, vaan teen sitä vähän sen mukaan, minne alitajunta vie. Saa nähdä, mihin se vie ja tuleeko mitään järkevää kokonaisuutta, mutta mielenkiintoinen kokeilu joka tapauksessa. Käytän mm. uniani hyödyksi, mitä en ole ennen kovinkaan paljon tehnyt.

Kokoonnuimme tänään yhden ryhmäläisen luona nyyttäriperiaattella, oli mukavaa, vaikka ilta venähtikin sitten niin pitkälle, että hautasin suosiosta ajatukset gradun editoinnista tältä päivältä. Ei voi mitään, että harmittaa se, kun ei saa jonakin päivänä tehtyä sitä mitä on suunnitellut, mutta toisaalta kun täällä on, niin tietysti tähdellisempää on tehdä sitä mitä täällä voi tehdä.

Tässä illan emäntämme kissa, Sputnik. Asunnossa oli tuollainen aika jännästi toteutettu makuuhuone, jonne johti olohuoneesta portaat. Kissan mielipaikka oli selvästi tuon portaikon ylätasanne, sieltä se ei suostunut alas tulemaankaan, vaikka mitä yritimme.


Pääsiäismarkkinat ovat alkaneet. Tässä vähän tunnelmaa metroaseman edestä. Sitä gradua olisi tosiaan pitänyt kirjoittaa, mutta olen eksynyt tänään paitsi kiinnostavien ihmisten seuraan, myös markkinahumuun. 

  
Sää oli tänään päivällä aivan samanlainen kuin Suomessa koulujenlopettajaisviikolla. Joskin kyllä se kylmyys vielä tässä mantereessa muhii, nimittäin kun illalla  kun palasin kotiin, tuuli oli aivan kauhea, ja kylmä kuin mikä. Tämä kuva on tältä päivältä, sarjassa sitä vähän rujompaa kauneutta, jota tästäkin kaupungista löytyy yllin kyllin.


Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miksi tsekkinaiset pakenevat pääsiäisenä?

Tapaturman sattuessa Faustin taloon

Novellini